Teatterimaailmassa tragedia on lyhyesti sanottuna vakava näytelmä, lähinnä murhenäytelmä. Se päättyy yleensä joko päähenkilön tai keskeisten henkilöiden osalta onnettomasti, ehkä jopa surullisesti. Tunnettuja tragedioita on paljon. Tunnetuimpia ovat varmasti Shakespearen Romeo ja Julia, Hamlet, Othello, Kuningas Lear sekä Macbet. Shakespearella oli todellinen taito kirjoittaa luonnetragedioita kohtalotragedioiden sijaan. Suomalaisista kirjailijoista tunnetuimpia ovat Aleksis Kivi, Maria Jotuni sekä Johannes Linnakoski. Kiven Kullervo ja varsinkin Seitsemän veljestä ovat hyviä esimerkkejä tragedioista.
Tunnettuja tragedioita ja niiden tyyli
Aristoteleen mukaan tragedia on juonellinen kokonaisuus. Se jaetaan kolmeen vaiheeseen, joten siinä on alku, keskikohta sekä loppu. Tragedian synty on jokin traaginen tapahtuma, jonka uhriksi sankari tai päähenkilö joutuu. Yleensä tapahtumat sijoittuvat yhden vuorokauden aikajanalle. Shakespearen Romeo ja Julia on tästä tyylisuunnasta hyvä esimerkki. Siinä traagiset tapahtumat seuraavat toinen toistaan ja ne vyöryvät läpi esityksen. Kaiken pohjana on epätoivoinen rakkaustarina.
Tragedian tarkoituksena on tarjota katsojille erilaisia tunteita. Heidän on tunnistettava samanlaisuutta inhimillisesti. Kokemus tuo tietyllä tavalla puhdistautumista emotionaalisella eli tunneperäisellä tavalla. Katsoja löytää ja oppii itsestään tärkeitä piirteitä sekä kasvattaa kokemusmaailmaansa. Toinen tärkeä seikka on se, että tragediassa yleensä ylimielisesti suhtautuminen tuo siitä ansaitun rangaistuksen. Päähenkilö voi kuvitella olevansa erikoislaatuinen ja unohtaa täysin olevansa tavallinen kuolevainen.
Tragedian synty ja eteneminen
Tragedia ei välttämättä ole surullinen tarina alusta loppuun. Monesti se sekoittuu juonikäänteissä komedian kanssa. Silloin sitä kutsutaan tragikomediaksi. Tunnettuja tragedioita ovat myös Venetsian kauppias ja Juno. Näistä ensiksi mainittu rakentuu koomiselle pohjalle, mutta itse tarina on varsin traaginen. Elokuva Juno puolestaan on hauska ja jopa kevyt, mutta sen käsittelemät aiheet ovat traagisia. Siinä puhutaan vahinkoraskaudesta, abortista ja lapsesta luopumisesta.
Tunnettuja tragedioita eli murhenäytelmiä pidetään yleensä sivistyneempinä ja vähän hienompina. Hyvä tragedia rakentuu siten, että se sisältää myös paljon huumoria ja jopa naurettavia kohtauksia. Parhaimmat näytelmät saavat katsojan vuorotellen nauramaan katketakseen ja itkemään vuolaasti. Juonikäänteissä piileekin koukuttavuus ja se, että tarinassa on monenlaisia käänteitä, jopa yllättäviä.
Urheilun ja tragedian yhtäläisyys
Monesti urheilusta voi sanoa, että se on tragediaa pahimmillaan. Joku on aina voittaja ja toinen häviää. Se häviö on katkera tappio, josta kyyneleet eivät ole kaukana. UFC on laji, jossa tragediaa nähdään paljon. Vapaaottelussa toinen voittaa ja toiselle jää se tragedia. Se tarkoittaa, että on koettava pahin mahdollinen tragedia eli tappio. Se herättää kysymyksiä aivan samalla tavalla kuin näytelmän juonta voi ihmetellä, että miten iloinen näytelmä kääntyi päälaelleen.
Murhenäytelmä on rinnastettavissa epäonnistuneeseen suoritukseen, jossa välttämättä kukaan ei kuole, mutta lopputulos on häviäjän mielestä murheellinen. Pitkän ja onnistuneen treenaamisen jälkeen jokin pieni epäonnistuminen voi suistaa koko vapaaottelun häviöksi. Tappion jälkeen on koottava itsensä, treenattava lisää ja pyrittävä seuraavassa ottelussa muistamaan virheensä eikä sortua siihen uudelleen.
Draama ohjaa tunnettuja tragedioita
Perinteiset näytelmät rakentuvat juonen varaan, jota ohjaa draama ja varsinkin sen kaari. Jos juoni rakentuu draaman kaareen, se on myös lukijan tai katsojan helpompi ymmärtää. Kaari tarkoittaa sitä, että toiminta alkaa nousta alusta ja se saavuttaa klimaksin jännittävimmässä kohdassa. Toiminta lähtee laskemaan kohti loppuratkaisua. Pitkin kaarta on useita käännekohtia, jolloin tarinasta kerrotaan lisää yksityiskohtia.
Esimerkki mielenkiintoisesta käännekohdasta on Romeossa ja Juliassa se, kun Julia pakotetaan menemään naimisiin toisen miehen kanssa. Tästä käännekohdasta alkaa epäonnistumisien vyöry ja tarina saa loppujen lopuksi traagisen lopun. Kliimaksi ei ole koskaan juonen lopussa vaan tavallisesti puolivälissä.
Kuten on huomattu, niin tunnettuja tragedioita on paljon ja niitä voidaan esittää näytelminä, elokuvina ja toisinaan jopa monologeina. Tunnetuin monologi liittyy sekin Shakespeareen ja Hamletiin, jossa tällä on monologi isänsä haamun ilmestymisen johdosta. Sen sanat ovat varmasti monien mielessä: ”ollako vai eikö olla”. Huumorin ja tragedian yhdistäminen on taidokasta. Juonen pitää soljua eteenpäin luovasti ja nokkelasti, jotta nämä kaksi lajia täydentävät toisiaan.
