Tällä kertaa suuntaamme katseemme Kymenlaaksoon, jossa on muutama hieno ammattiteatteri ja lisäksi esittelemme muutaman kesäteatterin alueelta.
Kouvolan Teatteri
Kouvolan Teatteri luokitellaan keskisuureksi ammattiteatteriksi, joka on perustettu vuonna 1960. Se lupaa tarjota kävijöilleen elämyksiä, irtiottoja arjesta ja ajattelunaiheita. Kouvolan Teatteri käsittelee usein ohjelmistossaan myös ajankohtaisia aiheita ja esittelee tietenkin alueen taiteellista osaamista. Yleisömäärältään Kouvolan teatteri on Kaakkois-Suomen johtavassa asemassa, ja se ihastuttaa kävijöitään lämpimällä tunnelmallaan ja huipputasoisella henkilökunnallaan. Teatterista löytyy kaksi näyttämöä, joiden yhteenlaskettu paikkamäärä on hiukan vajaa 500. Teatterin palveluihin kuuluu myös 66-paikkainen ala-aulan teatteriravintola, sekä ylälämpiön 40 istumapaikkaa. Pienempi näyttämö on mahdollista muuttaa tarpeiden mukaan avintolamaiseksi klubiksi, ja siellä järjestetään myös asiakastilaisuuksia. Näyttelijöistä maininnan ansaitsee teatterissa pitkän uran tehneet, kouvolalaisten suosikit Jaana Raski ja Sami Kosola.
Kotkan Kaupunginteatteri
Kotkalaisen teatterin historia ulottuu kauemmas kuin Kouvolassa. Kotkan Työväen Teatteri perustettiin satamakaupungissa vuonna 1908. Rinnalle perustettiin muutamaa vuotta myöhemmin myös Kansallisseuran Näyttämö, ja siitä tuli vaiheittain Kotkan Näyttämö, eli Kymenlaakson Maakuntateatteri vuonna 1934. Kotkan Kaupunginteatteri muodostettiin monen vaiheen jälkeen vuonna 1951. Virallisen näyttämönsä lisäksi teatterilla on ollut esityksiä myös satamaravintola Kairossa, aina vuodesta 1986 saakka.
Nykyään ohjelmistosta löytyy monipuolisesti tarjontaa: Kauas Pilvet Karkaavat saa ensi-iltansa syksyllä 2017, Häräntappoase, Puhdistus ja Ronja Ryövärintytär jatkavat ja Kairossa on nähtävissä mm. Vadelmavenepakolainen. Kotkan Kaupunginteatterin tarjonta kielii ajanhermolla olemisesta ja sitä selatessa melkein iskee valinnanvaikeus: kaikki näytelmät vaikuttavat todella mielenkiintoisilta!
Korvenkylän Kesäteatteri
Kymenlaakson alueella on useita harrastelijateattereita. Ne ovat olleet hurhassa nosteessa viimeisen vuosikymmenen ajan. Teattereita löytyy mm. Jaalasta, Valkealasta, Kuusankoskelta ja Anjalankoskelta. Viime vuosina alueen ehkä suosituimmaksi kesäteatteriksi on kohonnut kuitenkin Korvenkylän Kesäteatteri, joka on Korvenkylän nuorisoseuran alaisuudessa. Vuosittain seura tuottaa yhden näytelmän, jota esitetään noin 15 kertaa. Lisäksi seura järjestää mm. tanssi- ja näytelmäkoulutusta. Viime vuosien yleisömenestyksiä ovat olleet mm- Grease, Remu / Hurriganes ja Robin Hood. Tänä kesänä ohjelmassa on Vaahteranmäen Eemeli, joka on jo etukäteen saanut riemuitsevan vastaanoton. Eemelin roolissa nähdään Tuomas Tonteri, ja ensi-iltansa näytelmä saa 30. kesäkuuta.
Jos siis matkustat Kymenlaaksossa, käy tutustumassa alueen teatteritarjontaan, se kun on melkoisen monipuolista sekä ammatti- että harrastelijateatterin osalta!