Siirry suoraan sisältöön

Tyypilliset teatteritreenit lähtevät alkulämmittelystä

Lämmittely on tärkeä osa harjoittelua

Teattereissa treenataan viikoittain tuntikaupalla yhtä näytöstä varten. Treenejä tarvitaan tietenkin sitä enemmän, mitä pidempi näytös on luvassa, sekä mitä vieraampi aihe tai genre kyseinen esitys näyttelijöille on. Jokainen treeni on varmasti omanlaisensa, mutta teatterista vähemmän tietäville katsojille on varmasti suuri yllätys, miten paljon samojenkin asioiden toistoa teatteritreeneissä on, jotta esitys olisi ensi-iltana huippuunsa hiottu.

Lämmittely on tärkeä osa harjoittelua

Toistoa ja herättelyä

Kuten mitkä tahansa muutkin treenit vaikkapa jonkin urheilulajien parissa, myöskin teatteritreenit alkavat lämmittelyllä. Teatteritreenien alussa on kuitenkin tärkeää lämmitellä kropan lisäksi myös mieli. Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta mielen lämmittelyynkin on monia harjoitteita ja leikkejä. Alussa lähdetään liikkeelle ehkäpä jostain leikistä tai pelistä, jolla kroppa hieman lämpiää ja veri lähtee kiertämään. Tämän on urheilulajien tavoin tärkeää myös teatterissa, sillä äkkinäisten liikkeiden ja tunteiden vallassa tehdyn näyttelyn ohessa on hyvä, että koko kroppa on valmiina koitokseen. Tämä leikki tai peli voi olla yksinkertaisuudessaan, vaikka hippa erilaisin versioin, tai jokin helppo pallopeli. Myöskin tanssillisempaa tekemistä voidaan lisätä jo alkulämmittelyyn, etenkin jos kyseessä on tanssiteatteri.

Mieli ja keskittyminen mukaan harjoituksiin

Miten sitten lähdetään työstämään mielen lämmittelyä, mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Alkuun tehdään jokin niin yhteisöllisyyttä ja yhteisen asian äärellä toimimista korostavaa, niin ikään kuin keskittymistä parantavaa harjoitetta. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisesti jotain hyvin paljon keskittymistä ja läsnä olemista vaativaa peliä tai leikkiä, joka toteutetaan yhdessä koko porukan voimin. Yksi toimiva on esimerkiksi piirissä tapahtuvat leikit, joita voivat olla esimerkiksi kuuma peruna tai rikkinäinen puhelin. Nämä saattavat kuulosta avain lasten leikiltä, mutta auttavat huomattavasti aikuisiakin kiireisen ja hektisen elämän keskellä löytämään läsnäolonsa juuri meneillään olevaan asiaan. Kuuma peruna esimerkiksi on leikki, jossa jokin tavara heitetään henkilöltä toiselle, ja siitä pitää päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Tähän on voitu yhdistää erilaisia sääntöjä, millä ehdoin sen voi ojentaa tai heittää seuraavalle. Ensin leikki aloitetaan yksinkertaisesti, ja tästä edetään vaikeampiin muunnelmiin. Näin jokaisen keskittyminen on hyvä ja jokainen tuntee olevansa läsnä harjoituksissa. Tätä kannattaisikin jokaisen joskus koittaa, sillä keskittymisharjoitusten vaikutus voi yllättää kiireeseen ja stressiin tottuneen ihmisen.

Onkin paljon helpompi lähteä työstämään uutta, tai jo hautumaan jäänyttä kohtausta, kun mieli on virkeä ja läsnä juuri tässä tilassa. Yksi tärkeä alkulämmittelyn piirre onkin juuri ympäröivään tilaan tutustuminen ja niin sanottu maadoittuminen. Kävely ympäri kyseistä tilaa onkin hyvä keino sitoa mieli sekä keho samaan fyysiseen tilaan ja paikkaan.